Kolumni Varsinais-Suomen SF-Caravan ry jäsenyhdistysten yhteistoimintalehdessä VankkuriViesti 4/2023.
Alempana tekstimuodossa käännöksiä varten.
VankkuriViesti 4/2023
Kohti 60v juhlavuotta
SF-Caravan ry täyttää vuonna 2024 kuusikymmentä vuotta, ajatella! Se on pitkä aika josta on aiheellista kiittää suurta joukkoa ihmisiä eri rooleissa. Harrastuksemme juhlavuotta vietetään tietenkin koko karavaanarikansan kesken, ei pelkästään ”silmäätekevien” kalaaseina. Olethan mukana!
Juhlaliitokokous pidetään Hämeenlinnan Verkatehtaalla 19.5.2024. Sinne kokoontuu jäsenyhdistysten liittokokousedustajat. Keskeisin tapahtuma tulee kuitenkin olemaan koko harrastajajoukolle kutsuvasti avoimet juhlatreffit luomu-Suomen pääkaupungissa Kiuruvedellä. Oikeastaan tuohon samaan juhlallisuuksien ketjuun lukeutuu 7.-11.7.2024 järjestettävät Pohjoismaiset Karavaanaripäivät. Tapahtuma on perinteinen Pohjoismaisten sisarjärjestöjen kanssa vuorovedoin järjestettävä yhteistapahtuma. Nyt yhteistyöhön on liittynyt mukaan pienen tauon jälkeen myös Tanskan DCU ja he ovatkin järjestämässä yhteismatkaa Kiuruvedelle. Tapahtumalla on myös kansainvälisen leirintämatkailujärjestö F.I.C.C. suojelus. Tämä on samaan aikaan ja samoin järjestelyin toteutuva Nordic Rally, johon tulemme saamaan myös runsaan osanoton hieman eksottisemmista maista. Olen kuullut että Taiwanin järjestöstä ollaan suunnittelemassa yli kuudentoista osallistujan yhteismatkaa, Kiinasta saattaa olla tulossa ehkä kymmenen-kaksikymmentä harrastajaa järjestelyllä matkalla. Erityistä kiinnostusta ovat osoittaneet saksankieliset maat Saksa ja Sveitsi. Tuon tapahtuman jatkona suoraan on SF-Caravan ry 60v juhlatreffit 11.-14.7. Tapahtumaan toivotamme tietenkin tervetulleiksi osallistumaan myös edelliseen tapahtumaan ilmoittautuneet. Jottei vierailu jäisi lyhyeksi, on osallistujilla mahdollisuus jäädä vielä Kiuruveden iskelmäviikolle seuraavalla viikolla. Näiden väliinkin ollaan suunnittelemassa musiikillista ja viihdyttävää ohjelmaa. Tämän lehden julkaisun aikaan ilmoittautuminen on jo käynnissä. Käy tutustumassa tapahtumaan ja varaamassa paikkasi osoitteessa www.nct2024.fi. Kiuruvedellä on vahva osaaminen viihdyttävän tapahtuman järjestämiseksi isommallekin joukolle. On odotettavissa mieleenpainuva ainutkertainen tapahtuma! Käy myös kurkkaamassa hieno Kiuruveden 150v esittelyohjelma - https://tinyurl.com/nct2024.
Haluammehan tuoda juhlavuotta esille omissa tapahtumissamme ja toiminnassamme myös omilla alueilla. Liiton toimistolla ollaan tuottamassa oheis- ja somistemateriaalia jonka avulla jäsenyhdistyksemme voivat tulla mukaan juhlistamaan harrastuksemme taivalta. Tästä kuulemme lisää, mutta varautukaa toki omalta osaltanne tuomaan harrastustamme esille sekä omissa tapahtumissa että paikallisesti muinkin keinoin. Pyritään hyödyntämään tämä huomio koko harrastuksemme ja omien yhdistystemme tunnettuuden edistämiseksi ja omien toimintaedellytystemme edistämiseksi.
Vapaasti vastuullinen – on hieno juhlavuotemme teema. Ilo pintaan ja kohti juhlavuotta 2024!
Olli Rusi
Puheenjohtaja
SF-Caravan ry

0 Kommentit