Eväitä liittohallituksen strategiakeskusteluille Latvian Siguldassa 27.-30.9.2018. Jokainen osallistuja loi oman tulevaisuuskuvansa, joiden anti koottiin yhteen.
Harrastuksen tulevaisuuskuvat 2023 Olli Rusi
Ensimmäinen tulevaisuuskuvista positiivinen mielikuva siitä, millainen harrastuksemme voi parhaimmillaan olla viiden vuoden kuluttua.
Julkikuva
SF-Caravan ry ja harrastus on noussut ihailun kohteeksi. Harrastuksen koetaan omaa kulttuuria ja luontoympäristöä arvostavien henkilöiden harrastukseksi. Harrastus edustaa kestävää vapaa-ajanviettoa joka keskittyy erityisesti mahdollistamaan ihmisille tasapainoisen vapaa-ajan että myös mielenrauhaa ja mielihyvää. Rajatun toimintamallin sijaan karavaanariharrastus nähdään henkilökohtaisten vapaa-ajanhaaveiden mahdollistajana, yksilöllisyyttä ja valinnanvapautta korostaen. Harrastus yhdistää erilaisia ihmisiä ja sen piirissä koetaan olevan luonnollista tutustua erilaisiin kiinnostuksen kohteisiin, harrastuksiin ja eri kulttuureihin.
Harrastajat kokevat liiton jäsenyyden avaavan itselleen uusia mahdollisuuksia elämyksiin ja kokevat sen palvelut omaa vapaa-aikaansa rikastuttaviksi ja helpottaviksi. Harrastuksen piirissä on mahdollisuus turvallisesti tutustua ihmisten ja kulttuurien erilaisuuteen ja siten laajentaa omaa maailmankuvaansa.
Harrastus on erittäin haluttu yhteistyökumppani toimijoille, jotka tavoittelevat suoraa kontaktia ihmisiin ja heidän toiveisiinsa. Pelkän mainostilan ostamisen sijasta yhteistyökumppanit ovat kiinnostuneita kehittämään omaa toimintaansa sen tiedon avulla, joka SF-Caravan ry:lle on kertynyt vapaa-ajanmatkustuksesta Suomessa, sekä koti- että ulkomaisten vierailijoiden osalta. Mediatilan sijasta yhteistyökumppanit ostavat asiakastarpeiden tuntemusta ja apua oman palvelunsa sovittamiseksi kasvavan suomalaisen lomamatkailun parissa.
Jäsenistö
Liiton jäsenmäärä on 100 000 henkeä. Jäsenistöön kuuluu sekä matkailuajoneuvojen omistajia/haltijoita, mutta myös Suomen matkailusta, luontoympäristöstä ja lähiseutujen elämyksellisyydestä kiinnostuneita tahoja.
Perinteisen alueellisen järjestäytymisen ohessa suosiota ovat saaneet yhdistykset, jotka keskittyvät samanlaiseen harrastamisen tai matkailuajoneuvojen käytön tapaan. Uusia harrastajien yhdistyksiä ovat esimerkiksi luontoympäristöstä kiinnostuneet matkaajat, motokrossaajat, raviharrastajat, koiraharrastajat, ulkomaan seikkailijat, FICCaajat, kulttuurimatkailijat, yllätys-elämys –matkaajat jne. Harrastuspiirit voivat liittyä myös esimerkiksi ammatin pariin, sellaisten ammattien osalta, johon kuuluu olennaisena osana kulkeva tai eri paikoissa tapahtuva projektityö. Yksi kasvava ryhmä voi olla matkailuajoneuvoista asumismuotona kiinnostuneet, sekä lyhyt- että pitkäaikaisessa käytössä. Matkailuajoneuvojen vuokraajista on tullut merkittävä yhteisö jäsenistöön ja se houkuttaa myös näitä palveluja tarjoavia yrityksiä ansaitsemaan suositukset toiminnalleen SF-Caravan ry:ltä.
Jäsenistön keski-ikä on ollut jatkuvassa maltillisessa laskussa ja vähitellen se on tullut lähemmäs viittäkymmentä vuotta. Nuorisotoiminta houkuttaa myös perheiden lapsia elämykselliseen ja kokemukselliseen matkailuun, sekä kotimaassa että kansainvälisesti. Myös kalustohifistelijät ovat löytäneet toisensa ja keskittyvät oman kalustonsa ihanuuteen.
Erilaiset ihmiset harrastavat leirintämatkailua matkailuajoneuvoin ja suhtautuvat toisiin harrastustapoihin uteliaan kiinnostuneesti.
Palvelut
Palvelujen kehittäminen on muuttunut pelkästä jäsenyhdistysten palvelujen tuottamisesta ensin harrastajien palveluksi ja sen jälkeen matkailutoimialan palveluiksi vapaa-ajan matkustuksen osalta.
Liitto ja sen yhdistykset tekevät elämyksien hankkimisesta helppoa ja turvallista. Yhteistyökumppaneille liitto edustaa matkailijoiden preferenssien osaamista ja ammattimaista tietoa vapaa-ajan matkustuksen markkinoista.
Liitto on kehittynyt edistyneenä tietojen käsittelijänä ja se tunnetaan kyvystään yhdistää eri lähteistä saatavia tietoja kuvaamaan harrastusta ja sitä, mikä matkailussa kiinnostaa harrastajia. Liitto on kehitystyön tuloksena hankkinut IPR:iä toimintamalleihin, joiden odotetaan tuottavan lähivuosina ja jotka muodostavat helposti rajapintoja muiden toimijoiden ja sähköisten palveluiden kanssa.
Liiton tuottamat (maksulliset) palvelut ovat kiinnostava ja harrastusta elävöittävä tapa hyödyntää vapaa-aikaa. Palvelut muodostuvat vähitellen merkittäväksi matkailupalveluiden ja –elämysten markkinointi- ja jakelukanavaksi. Tutkimusten mukaan yli 95% harrastajista suosittaa aktiivisesti liiton palveluita tuttavilleen (NPS) ja houkuttelee uusia jäseniä harrastuksen pariin.
Uusia palveluita kehitetään sidosryhmien tarpeista ja toiveista lähtien. Liitto on kehittynyt tuottamaan ilahduttavia ja laadukkaita palveluita eri sidosryhmilleen. Palveluiden arvo nähdään erityisesti asiantuntemuksena ja laadullisena arvona. Simon Sinekin Golden Circle –mallin mukaisesti päätekijä sidosryhmien tyytyväisyydessä perustuu siihen, miksi asioita tehdään.
Talous
Tehdyistä huomattavista palvelut mahdollistavista investoinneista huolimatta liiton käyttötalous on vahvasti positiivinen.
Tehtyjen investointien arvioitu takaisinmaksuaika 6-8 vuotta on alittumassa ennakoitua suuremman suosion vuoksi.
Liittohallituksen laatiman talouden ohjausmallin mukaisesti kasvua haetaan kehittämällä markkinointia ja tiedotusta sekä harrastuksen sisällä että sen ulkopuolisiin sidosryhmiin. Tämä tapahtuu kuitenkin ottamatta kohtuuttoman suuria riskejä. Yksittäiset epäonnistumiset arvioissa eivät johda talouden ongelmiin lyhyellä tai ainakaan pidemmällä aikavälillä.
Maksutuloista enää 60% tulee jäsenmaksuista (jotka ovat siis kasvaneet nykyisestä lähes puolitoistakertaisiksi). Maksutulojen loppu 40% jakautuu karavaanareiden käyttämien maksullisten palveluiden ja sidosryhmille tarjottavien palveluiden kesken.
Investointien rahoitus on tapahtunut osittain julkisten tukien tai lainoitusjärjestelyjen kautta ja SF-Caravan ry ei ole joutunut kiinnittämään innovaatioihin koko omaa vapaata varallisuuttaan. Kehitettyjen sähköisten palveluiden odotetaan tuottavan seuraavan kolmen vuoden aikana usean miljoonan euron tulot liitolle. Päätöksenteossa huolehditaan joustavuudesta siten, että liiton on aina mahdollista tarttua kannattaviin uusiin toimintamalleihin. Liiton tunnistetaan olevan maltillinen, mutta kunnianhimoinen palveluiden kehittäjä ja niiden infrastruktuurin rakentaja. Toiminnan menestyminen perustuu rohkeaan, mutta hallittuun projektityöhön.
Resurssit
Palvelujen kehittäminen on onnistunut kasvattamatta liialti liiton kiinteitä kustannuksia. Palvelujen kehittäminen on toteutettu pääosin liiton ulkopuolisin resurssein. Tiedon analsointiin ja hyödyntämiseen on keskitytty myös henkilö rekrytoimalla ja myyntiä hoitaa osittain tulospalkkauksen ohjaamana henkilö SFC Markkinointi Oy:ssä, nimikkeellä tuotepäällikkö.
Yhteistyö
Liiton yhteistyö on kehittynyt tavoittamaan toimijoita myös perinteisten toimijoiden ulkopuolelta.
Kansallisesti toimitaan aktiivisesti yhdettä matkailuajoneuvotuojien (MAT) ja leirintäalueyhdistyksen (SLY) kanssa. Näiden lisäksi yhteistyö on aktivoitunut matkailualan organisaatioiden kanssa (SUOMA) ja matkailun edistämisen kanssa (VisitFinland).
Kansainvälisesti toimitaan yhdessä muiden maiden karavaanarijärjestöjen kanssa, erityisesti Pohjoismainen ulottuvuus NCR kautta, Itämeren alueen yhteistyö on käynnistynyt kaikien ympärysmaiden kesken. F.I.C.C. hyödyntää SF-Caravan ry piirissä tehtävää laadun kehittämistyötä ja sen seurauksena matkailijavirrat Keski-Euroopasta Suomeen ovat kasvaneet kiinnostuksen ja aktiivisen markkinoinnin myötä. Ulkomaisten karavaanareiden on helppo tutustua palveluihin ja varata lomamatkansa Suomeen.
SF-Caravan ry on aktivoitunut toimijana edunvalvonnassa ja tutkimusten suorittamisessa. Tunnemme harrastukseemme vaikuttavien asioiden kehitysvaiheet ja otamme määrätietoisesti ennalta kantaa asioihin jotka vaikuttavat harrastukseemme.
SF-Caravan ry asiantuntijoiden rooli leirintämatkailun turvallisuuden ja liikenneturvallisuuden saralla on edelleen vahvistunut.
Miksi tähän tultiin?
Liittohallitus on selvittänyt monitahoisesti itselleen tulevaisuuden vaihtoehtoja, valinnut niistä todennäköisimmät tulevaisuuskuvat toimintansa perustaksi ja työskennellyt määrätietoisesti vaikuttaakseen niihin positiivisella tavalla.
Toimintakulttuuri on kehittynyt siten, että toiminnan suunnittelussa toimitaan ennakoiden, vaikkakin muutoksia seurataan herkästi ja niihin reagoidaan asianmukaisesti. Päätöksenteko perustuu enemmän analysoituun ja yhdessä pohdittuun tietoon, ei niinkään pelkästään vahvaan henkilökohtaiseen visioon. Liitto on onnistunut tekemään imagotutkimuksen ja tulkitsee menestyksekkäästi sen kautta saatuja tietoja.
Liiton johtamisessa on otettu käyttöön myös liiketoiminnallisen johtamisen elementtejä, erityisesti markkinoinnin saralla. Harrastajat nähdään jossain määrin yhdenmukaisina kohderyhminä, jolloin viestintä osataan sovittaa juuri vastaanottajan mieltymysten mukaisesti.
Matkailu Suomessa kehittyy VisitFinlandin Matkailu 4.0 –hankkeen myötä, jossa matkailu on nostettu kärkihankkeeksi työpaikkojen luomiseksi Suomeen. Hanke tukee matkailutoimijoiden digitalisaatiota ja kansainvälistä markkinointia.
Toinen taas surkeampi vaihtoehto, jossa asiat ovat kehittyneet huonosti ja se on vaikeuttanut toimintaamme.
Julkikuva
Harrastuksen julkikuvassa on paha karma. Ympäristöä saastuttava tarpeeton ajoneuvojen käyttö koetaan tulevien polvien elämää uhkaavaksi haitanteoksi, jota pyritään ajamaan alas mahdollisimman nopeasti. Tätä tuetaan kohoavin maksuin, rajoituksi ja kielloin.
Matkailuajoneuvoharrastukseen liitetään mielikuva rapistuvista ja heitteille jäävistä leirintäalueista joita kaikki itseään kunnioittavat henkilöt kaihtavat. Vähitellen kunnille alkaa muodostua rasitteeksi leirintäalueet joiden kunto rapistuu ja niissä alkaa olla teknisiä ongelmia. Harrastus liitetään myös jatkuvaan valittamiseen ja etujen pyydystämiseen ilman tulevaisuuden tavoitteita.
Matkailuajoneuvoharrastuksen puolestapuhujat maalitetaan ja leimataan julkisuudessa / somessa henkilöiksi, joiden ainoa tarkoitus on pitää yllä vuosikymmenien takaisia henkilökohtaisia etujaan välittämättä muista ihmisistä ja ympäristöstä mitään. Tarkoituksellisesti luodaan mielikuva siitä, että heidän tavoitteensa on tietoisesti haitallinen ja moraaliton.
Dieselmoottorikielto on astumassa voimaan useissa maissa. Ennalta nähtynä ympäristötarrat ja vanhan ajoneuvokaluston rajoitukset alueellisesti ovat supistamassa matkailuajoneuvoharrastuksen marginaaliseksi erikoisuudentavoitteluksi.
Matkailuajoneuvoharrastuksen ympäristövaikutukset rinnastetaan sellaisiin ympäristövaikutuksiin, joiden kääntöpuolena on ihmisten turvallisuudelle ja toimeentulolle välttämättömät toimet. Niitä ei rinnasteta todellisiin vaihtoehtoisiin ympäristövaikutuksiin.
Nuoret perheet eivät enää koe harrastusta kiinnostavaksi koska se tuntuu tarjoavan vain suuria ikäluokkia kiinnostavaa sisältöä ja palveluita.
Käytettyjen matkailuajoneuvojen arvo on romahtanut ja niistä eroon pääseminen on vaikeaa.
Kansainvälisyys on menettämässä kiinnostavuuttaan kun lisääntyvä pakolaisuus pakottaa suojaamaan yhteiskuntia matkustamista rajoittamalla ja rajatarkastuksia tiukentamalla.
Pahimmassa tapauksessa jokin terroristijärjestö on ottanut matkailuajoneuvon aseekseen ja käyttänyt sitä räjähteiden tai jopa kemiallisten tai biologisten aseiden levittämiseen. Kansainvälisyydestä ja vapaasta liikkumisesta on muodostunut uhka jolta suojaudutaan.
Jäsenistö
Jäsenmäärä on pienentynyt 20% ja keski-ikä on noussut viisi vuotta. Tavanomainen harrastajan haaste alkaa olla ajokortin säilyttäminen ja liikkumisen rajoittuminen. Harrastus edellyttäisi saatavilla olevia palveluita, joiden ostamiseen harva kuitenkaan on halukas.
Ikääntyminen johtaa myös tapaturma-alttiuteen ja liikenneonnettomuuksiin, joiden vuoksi harrastus aletaan näkemään riskinä.
Nuoremmat matkailun harrastajat ovat löytäneet pienemmän oman makunsa mukaiset harrastajaryhmät, jotka eivät hakeudu valtakunnallisen kattojärjestön piiriin.
Erilaisuuden hyväksyminen ja erilaiset harrastustavat on siirretty sivuun, on vahva mielikuva siitä, millaista on oikea tapa harrastaa karavaanariharrastusta. Tämä on johtanut ensin teräväkieliseen mielipiteenvaihtoon ja mustamaalaamiseen, myöhemmin eroamiseen liiton jäsenyydestä.
Liiton jäsenyhdistyksillä alkaa olla vaikeuksia saada vastuuhenkilöitä mukaan toimintaan ja siksi tulee vuosittain useita yhdistyksiä, joiden on lopetettava toimintansa tai vaihtoehtoisesti yhdistys jää heitteille ja passiiviseksi. Edes vuosikokouksia ei saada pidettyä, kirjanpidosta ja hallituksen nimeämisestä puhumattakaan. Lupautuminen hallitukseen merkitsisi vastuun ottamista menneinä vuosina tekemättä jääneistä asioista. Ilman hyviä odotuksia tulevaisuudesta on vaikea saada uusia ihmisiä sitoutumaan toimintaan. jotkin yhdistyksistä ovat päätyneet yhdistämään toimintaansa ja siten lykkäämään ongelmaa eteenpäin.
F.I.C.C. on alkanut tarjoamaan CCI-kortin myötä suorajäsenyyttä ja etuja ohi maaorganisaatioiden. Sen kanssa kilpailevat merkkikohtaiset käyttäjäyhteisöt.
Palvelut
Palvelut ja edut ovat vähentyneet kustannussyistä. Laskeva volyymi ja alueita vaivaava kunnossapitovelka supistavat toimintaa. Liiton palveluista on tullut kaikista maksullisia ja ne kilpailevat muiden vastaavien palveluiden kanssa. Tästä johtuen ulkopuoliset kaupalliset toimijat ovat ottaneet markkinaa haltuunsa ja liiton sekä yhdistysten rooli on käytännössä kadonnut.
SFC-alueet ovat jakautuneet kahteen kastiin. Aktiivisimmat kehittävät toimintaansa kaupallisten alueiden suuntaan ja hyödyntävät talkootyötä saadakseen itselleen hyvän palvelutarjonnan kohtuuhinnoin. Kilpailu matkailijoiden käynneistä tiivistyy ja alueet alkavat erottua entistä enemmän suosittuihin ja syrjäisiin. Tästä johtuen osa jäsenalueista on päätynyt sulkemaan alueensa vierailta ja tekee vain omalle suppealle joukolle palveluita yhdessä. Liiton merkitys palvelujen ohjaamisessa ja niiden laadun takeena pienenee.
Matkailuajoneuvon käyttöjärjestelmä tarjoaa yhteydet palveluihin ja alueisiin sekä yhdistää asiakasalennukset käyttäjälleen. (Tällaista on jo kehitteillä). Liittojen tai järjestöjen jäsenyys ei enää tarjoa mitään lisäarvoa käyttäjälle. Palvelut integroituvat MaaS –palveluihin ja ajoneuvojen käyttöympäristöön kehitettyyn infrastruktuuriin. Navigaattori ja paikkatieto on karavaanarin keskeinen etujen tarjoaja. Niiden kautta karavaanareiden kulutuksesta kiinnostuneet palveluntarjoajat markkinoivat itseään ja maksavat siitä osuuden omasta laskutuksestaan.
Palveluiden kehittämisessä ja tuotannossa liitto on jäänyt vanhanaikaiseen toimintamalliin, jonka seurauksena jäsenet ja harrastajat eivät tunnista saavansa hyötyä jäsenyydestä. Palveluita pitää löytää, tilata ja käyttää erikseen kun vaihtoehtoinen toimintamalli (digitalisaatio) tuo palvelut sähköisesti luontevaan harrastamisen tapaan. Niiden käyttö on helpompaa ja vaatii käyttäjältään vähemmän, vaikkakin ovat hieman kalliimpia.
Matkailualalle on tullut toimijoita, jotka tekevät investointeja ja markkinoivat palveluita aktiivisesti koska ne laskevat tulevia tuottoja ja arvioivat saavansa osuuden matkailijoiden kokonaisuudessaan käyttämästä rahavirrasta. Näiden kanssa on vaikea kilpailla tekemättä vastaavalla tavalla suuria investointeja ja hankkimalla liiketaloudellista osaamista.
Uhkana on että liitto menettää asemansa harrastajien keskeisenä rajapintana ja näin ollen menetetään ainutlaatuinen mahdollisuus tuottaa muita edullisemmin palveluita jo valmiiksi olemassa olevalle ”markkinalle” eli jäsenyyksien varaan.
Talous
Laskeva jäsenmäärä nostaa yksikkökustannuksia ja johtavat joko jäsenmaksujen korotuksiin tai palveluiden karsintaan.
Muutamassa vuodessa voidaan syödä se varallisuus, joka on vuosikymmenten aikana onnistuttu keräämään sijoitetuksi vapaaksi pääomaksi.
Kun taloudellinen toimintavara kapenee, se johtaa vähemmän vapauksiin ja mahdollisuuksiin valita toimintatapoja tai kehittää niitä lisää. Toiminta alkaa olla pakotettu lyhyen aikavälin taloudellisin perustein tehtävään päätöksentekoon. Strateginen päätöksenteko vähenee entisestään.
Toiminnasta maksettavia korvauksia on tarpeen kaventaa, jonka myötä on entistä vaikeampi saada ihmisiä sitoutumaan liiton toiminnan vaatimaan suureen työmäärään haastavissa oloissa.
Resurssit
Ensimmäiset irtisanomiset liiton toimistolla on toteutettu heikentyneen jäsentilanteen ja talouden jälkeen.
Timo Piilonen on jäänyt eläkkeelle ja hänen sijaansa ei ole saatu pätevää henkilöä eikä organisoitua liittohallituksen ja liiton toimiston välistä tehtävänjakoa uudella tavalla.
Talouden paikkaamiseksi ollaan harkittu liiton omistaman toimitilan myymistä ja siirtymistä pienempään vuokratilaan.
Liitto menettää halukkuutta panostaa toiminnan kehittämiseen vapaaehtoisuuteen perustuen. Osaaminen alkaa maksaa entistä enemmän.
Yhteistyö
SF-Caravan ry ei ole enää houkuttava yhteistyökumppani ja siksi eri tahot ottavat sitä aina harvemmin ja harvemmin mukaan hankkeisiin. Kumppanit kääntyvät enemmän uusien nousevien toimijoiden pariin.
Kohteliaisuudesta ja historian kunnioituksesta liiton edustajat kutsutaan yleisiin juhliin, mutta ei enää tulevan toiminnan suunnitteluun.
Miksi tähän tultiin?
Harrastajien odotukset muuttuivat sukupolven vaihtuessa ja liitto ei onnistunut päivittämään toimintaansa niiden mukaisesti.
Ilmastonmuutos ja sen vastaiset toimenpiteet vietiin lävitse ilman että liitto onnistui tuomaan esille omaa näkökulmaansa seurausten suhteen. Kukaan ei uskonut että asia todella toteutuu ja siksi siihen suhtauduttiin ylimielisesti. Siksi toisen suuntainen äärivaikuttaminen johti harrastuksen kannalta katastrofaalisiin seurauksiin.
Digitalisaatio muutti matkailun prosessia ja siinä käytettäviä palveluita. Liitto ei valinnut lähteä sen kehittymiseen mukaan, vaan pitäytyi aikaisempien vuosikymmenten toimintamalleissa. Aika ajoi ohi.

0 Kommentit