SF-Caravan ry eli karavaanariharrastuksen mielikuvaa on tutkittu edellisen kerran vuonna 2004. Oli aika päivittää tuo tutkimus. Kantar TNS Oy on tehnyt ammattimaista, hyvää ja kiinnostavaa työtä sekä karavaanareiden että tulevien karavaanareiden mielikuvista harrastuksen ja SF-Caravan ry:n suhteen.
Monien asioiden joukosta huomioni kiinnittyi vahvaan vallitsevaan mielikuvaan, jolle ei suoraan löytynytkään vahvaa tukea tutkimuksesta. Ei ainakaan ainoana painotuksena. Vapaus, omavalintaisuus ja perheen yhdessäolo ovat kuitenkin myös keskeisiä asioita sosiaalisuuden ohessa. Kansainvälisen leirintämatkailujärjestö F.I.C.C.:n kongressissa pyrittiin tekemään eroa perinteen ja tottumusten välillä. Tottumus voidaan helposti sekottaa olennaiseen kantavaan voimaan, perinteeseen. Onneksi harrastuksen kuva on monipuolinen. Kunhan ei vaan odoteta että kaikkien tulisi olla yhtä lailla sosiaalisia ja ryhmissä viihtyviä. Osa viihtyy omassa ryhmässään, yhteisillä alueilla tai niiden ulkopuolella.
Olisikin hassua ajatella että yli 62 000 jäsenen harrastus olisi jotenkin puuduttavan yksipuolinen. Ei ole.
Alempana tekstimuodossa käännöksiä varten.
Karavaanarin harhakuva
Karavaanari ei ole pelkästään yltiösosiaalinen kaikkien kaveri, vaikka sellaisiakin joukossamme onneksi on. Edellisen kerran viisitoista vuotta sitten on tehty ammattilaisen toteuttama tutkimus siitä, millainen on karavaanari ja millainen harrastuksen kuva on muiden silmin. SF-Caravan ry on teettänyt Kantar TNS Oy:llä tutkimuksen harrastukseemme liittyvistä mielikuvista sekä harrastajien että ei-harrastavien joukossa. Jo oli aikakin. Vähitellen käsitys harrastuksesta voi myös vinoutua, joko näkyvimpien tai eniten toistettujen viestien suuntaan. On tärkeää muistaa että jokainen on yksilö ja sellaisenaan hyvä, keskiarvot aina vain keskiarvoja.
Tutkimusraporttia lukiessa tulee pakosta miettineeksi ”kaikkien kaveri” –hokemaa. Se saattaa jollekin muodostua jopa kynnykseksi antoisan harrastuksen aloittamiseen. Tarkemmin katsoessa leimallisin ominaisuus taitaa olla jokin muu kuin sosiaalisuus. Kymmenet vuodet karavaanareita on vetänyt puoleensa vapaus, omat aikataulut ja mahdollisuus nähdä uutta. Ne vetävät ja kantavat edelleen. Myös luonto ja retkeily ovat monille tärkeä harrastuksen osa. Oma rauha on karavaanarille keskeinen arvo ja tavoite. Itse asiassa tutkimuksen mukaan vasta seitsemännellä sijalla harrastuksen parhaita puolia lueteltaessa tulee kavereita ja yhteisöä koskeva maininta.
Harrastustamme yhdestä näkökulmasta kuvanneet ohjelmat ovat saattaneet osaltaan yksipuolistaa käsitystä harrastuksestamme. Siitä, millaisia elämyksiä karavaanari tavoittaa tai mikä häntä odottaa. Ei ole pakko hakea muiden seuraa, useimmat tavoittavat perheen laatuaika tai omaa rauhaa ja vapautta. Siihen meillä on Suomessa erityisen hyvät edellytykset. Lisää kiinnostavia mahdollisuuksia löydämme loputtomiin maan rajojen takaa.
Tutkimus myös kannustaa. Harrastukseen ollaan tyytyväisiä ja sitä halutaan suositella muillekin. Harrastus vetää helposti mukaansa kunhan vain ensikokemuksia siihen syntyy. Tärkeää on että tuomme oikeassa valossa esille asiat jotka tekevät harrastuksesta meille niin antoisan. On oikein löytää omaa rauhaa ja perheen laatuaikaa, kuten on oikein myös nauttia kavereiden seurasta.
Oma kokemuksemme parhaista hetkistä leirintämatkailun parissa on tehokas viesti! Vasta reilu prosentti suomalaisista on karavaanareita vaikka paljon suuremmalle osalle harrastus voisi tuoda hyvän vastineen siihen käytetylle ajalle. Luoda tasapainoa elämään.
Harhakuvien sijaan oikea mielikuva on tärkeä ja jokainen meistä on harrastuksen lähettiläs.

0 Kommentit