Maaseudun Tulevaisuus 6.7.2025 / Anne Anttila
Alempana tekstimuodossa käännöksiä varten
Matkailun todetaan olevan yksi avainaloista luomassa hyvinvointia Suomeen. Sen kasvupotentiaali on suuri. Kotimaan matkailu on koko matkailutoimialan selvästi suurin alue. Karvaanimatkailu on kotimaan matkailussa ja leirintämatkailussa yksi suurimpia tekijöitä. Olemme edelleen innokkaita tuomaan hyvinvointia lisää niin käyttäjille itselleen, heidän vierailukohteilleen kuin myös tuottamaan verokertymää julkisten menojen kattamiseksi. Me olemme osa ratkaisua, emme osa ongelmaa.
Veron korotus ei ole summana harrastuksen kokonaiskustannuksissa ylivoimainen, mutta sen voidaan olettaa siirtävän rahankäyttöä vierailukohteiden hyvinvoinnista valtion kassaan. Joskin kummassakin näistä kertymä on todennäköisesti aiempaa alhaisempi. Haluamme etsiä muita keinoja näiden tulojen korottamiseen. Siihen Suomella on erinomaisia mahdollisuuksia - mikäli niiden sallitaan tapahtuvan.
Matkailun nostaminen vaatii meiltä yhteistyötä usean eri tahon kesken, ja toimialan pyrkimysten tukemista.
Suuri muutos matkailuautojen käyttöön – tallipäiviä tulee jatkossa enemmän

Dieselkäyttöisten matkailuautojen käyttövoimaveroa korotetaan 1.1.2026 alkaen.
Vero nousee 0,9 sentistä 5,5 senttiin päivässä jokaista ajoneuvon kokonaismassan alkavaa sataa kiloa kohden. Käyttövoimaveroa määrätessä huomioon otettava ajoneuvon kokonaismassa rajataan kuitenkin 7 500 kilogrammaan.
Esimerkiksi 3 500 kiloa painavalle dieselmatkailuautolle, joka on liikennekäytössä läpi vuoden, veronnousu merkitsee vuositasolla noin 590 euron lisäkustannusta.
”Samalla kun matkailuautojen käynnistyskerrat harvenevat, myös palveluiden tarve vähenee. Vaikutuspinta on hyvin laaja, leirintäalueista liikenneasemiin.”
SF Caravan ry:n puheenjohtaja Olli Rusi on harmissaan voimaan astuneesta käyttövoimaveron korotuksesta.
”Valitettavasti kattojärjestön huolta ei verotuspäätöstä tehtäessä kuultu. Onneksi saimme kuitenkin pientä helpotusta, sillä muussa tapauksessa veroraippa olisi uhannut koko harrastuksen muotoa.”

Rusi uskoo, että verokertymä voi olla odotettua pienempi, sillä odotetavissa on matkailuajoneuvojen liikenteestä poiston lisääntymistä.
Moninkertainen veronkorotus tulee näkymään todennäköisesti ensisijaisesti kotimaan matkailussa.
”Samalla kun matkailuautojen käynnistyskerrat harvenevat, myös palveluiden tarve vähenee. Vaikutuspinta on hyvin laaja, leirintäalueista liikenneasemiin”, Rusi muistuttaa.
Suomessa leirimatkailuyöpymisiä on 2,5 miljoonaa ja Ruotsissa vastaavasti yli 16 miljoonaa.
Haasteista huolimatta karavaanarit jatkavat kulkuaan.
Vaikka myyntitilastot eivät tue väitettä, että karavaanarit olisivat siirtymässä autoista vaunuihin, ilmiölle on olemassa pieni totuuden siemen.
”Suurempaa muutosta näyttelevät kuitenkin suosiotaan nostavat pienemmän luokan retkeily- ja matkailuautot. Erityisesti harrastusta aloittelevat nuoret lähtevät liikkeelle retkeilyautosta tai tuunatusta pakettiautosta”, Rusi tietää kertoa.
Kansainvälisen leirintämatkailujärjestö FICC:n hallituksessa istuva Olli Rusi toivoo, että alaa ravistelevat tuulet laantuisivat ja kotimaan matkailu saisi lisäpotkua esimerkiksi ulkomaalaisista vierailijoista.
”Maailma matkailee hieman eri tahtiin. Esimerkiksi Suomessa leirimatkailuyöpymisiä on 2,5 miljoonaa ja Ruotsissa vastaavasti yli 16 miljoonaa. Kirittävää riittää, mutta kaikki on kuitenkin mahdollista. Suomi tarjoaa maana hyvät puitteet ja lisäksi teemme vahvaa yhteistyötä muun muassa Suoma ry:n (Suomen matkailuorganisaatioiden yhdistys) kanssa. Tästä on hyvä edetä”, Rusi muotoilee.
”Käytännössä tämä merkitsee sitä, että auto laitetaan jokaisen viikonlopun tai käyttökerran jälkeen seisontaan. Jatkossa vain reissupäivistä maksetaan.”
Kylähullut Kulkurit ovat käyttövoimaveron korotuksen suurimpia kärsijoitä.Vajaan 400 autokunnan yhdistys on toiminut vuodesta 1997 lähtien ja tunnetaan erityisesti omavalmisteisista ajokeistaan.
”Valtaosa rakentaa ajokkinsa linja-autosta, mutta löytyypä joukosta myös kuorma-autosta, ambulanssista, palo-autosta, kirjastoautosta ja jopa ruumisautosta valmistettu matkailuajoneuvo”, toimihenkilöihin kuuluva Jani Launonen määrittelee.
Launosen mukaan järeän kaluston omistajat saavat myös tässä tapauksessa suurimman maksulapun.
”Korotettu käyttövoimavero tulee vaikuttamaan myös omaan toimintaan. Laskelmien mukaan hintalappu tulee olemaan reilut 2 100 euroa vuodessa. Käytännössä tämä merkitsee sitä, että auto laitetaan jokaisen viikonlopun tai käyttökerran jälkeen seisontaan. Jatkossa vain reissupäivistä maksetaan”, Launonen sanoo.
Myös polttoaineen hinta on muuttanut harrastuksen muotoa.
”Toimintasäde on pienentynyt. Enää ei kirnuta toiselle puolelle Suomea, joten viime aikoina on harjoitettu lähinnä pienimuotoista maakuntamatkailua”, Launonen myöntää.
Lähde: SF Caravan ry.
0 Kommentit