Saamenmaa ja saamelaiset ovat saaneet loppukesän 2025 lomamatkan aikana minulle herättäviä ajatuksia ja kokemuksia. Se ei tee minusta minkään tason asiantuntijaa asiassa, mutta haluan kertoa mitä ajatuksia yllättävät ja vaikuttavat kohtaamiset minussa herättivät. Tämä matka ei ollut tarkoitettu tämän asian ympärille. Kaikki vaikuttaa sattumalta, vaikka Juha Valle Utsjoella kommentoikin että kaikella on tarkoituksensa.
Eihän meillä keskivertosuomalaisella oikeastaan ole mitään kuvaa saamelaisuudesta. Me tarkastelemme asioita vain omasta kulttuurikehyksestämme lähtien. Sitä meille myös opetetaan. Hiljainen läsnäolo ei ole kirkuvana otsikoissa. Siksi ehkä omakohtaiset kohtaamiset ja oivallukset saattavat olla niin vaikuttavia. Tällä matkalla jouduin tarkastelemaan myös omia reaktioitani ja ajatuksiani. Ettei vain omakin ajatus olisi kovasti kapealla pohjalla?
Saamelaisten sanotaan olevan Euroopan ainoa alkuperäiskansa. Se on myös kansa ilman omaa maata, tai ehkäpä neljä kotimaata? Siinäpä onkin pohdittavaa. Tähän aikaan liittyen ihmiset ympäri maapalloamme pohtivat luonnon kestävyyden ja selviytymisen problematiikkaa. Meillä on kuitenkin arktisella alueella tuhansia vuosia säilynyt kulttuuri. On vaikea tunnistaa yhtäkään muuta ympäristöä, jossa luonto tarjoaisi niukemmat eväät selviytymiselle kuin tällä kaamoksen ja pakkasen alueella. Jotain siinä kulttuurissa on varmasti tehty oikein, kun tämä alkuperäiskansa ja kulttuuri on näin niukoissa oloissa onnistunut säilymään. Saamelaiskulttuuri vaikuttaa heränneen kokoamaan yhteen pirstoutunutta olemustaan ja perimäänsä. Neljän valtakunnan ja yhteiskunnan alueille jakautuneena se on ollut tarjolla unohtamiselle ja liudentumiselle osaksi valtakulttuureja. Tätä kulttuurista sopeuttamista ja ”kotouttamista” on myös lähes väkivaltaisesti kohdistettu saamelaisiin. Minulle heräsi itselleni kiinnostus tarkastella omaa käsitystäni saamelaisuudesta ja Saamen maasta – Sápmista.
Tämä tuli minulle siis vastaan vasta sattumuksien ketjuna ja yritän tähän koota siihen liittyviä ajatuksiani näiden kohtaamisten kautta. Lähdetään siis käymään tätä matkaa ja kohtaamisia lävitse pinnalta.
Matka lappiin elokuussa 2025: Särestöniemimuseo – Utsjoki Hotelli Valle Lapland – Pykeija – Kirkenes – Inari ja Siida – Nellimin kylä.
Oma auto lastattiin Pasilassa autojunaan ja Annen kanssa majoituttiin kaksikerrosvaunun hyttiin. Odotuksena päästä helposti lähemmäs uusia maisemia ja ennen kokemattomia asioita. Perjantaina aamulla klo 6:45 kello soi kun lähestyttiin Rovaniemen asemaa. Yllättäen junamatkalla oli saanut jopa nukuttua kohtuullisen hyvin. Saavuttiin napapiirin tuntumaan. Erilaiseen ympäristöön. Poimittiin auto helposti alle ystävällisen palvelun säestyksellä.
Parin tunnin kuluttua oli ajettu eteenpäin Kittilän Särestöniemeen. https://www.sarestoniemimuseo.com . Kävimme aiemmin herättävässä Reidar Särestöniemen näyttelyssä Helsingin Didricksenin taidemuseossa. https://www.didrichsenmuseum.fi/menneetnayttelyt?pgid=lxev8vot6-d06e5622-a16e-4547-b78e-b7621e14a031 . Olen lähes täysin värisokea ja siksi minulle on erikoista saada niin vahvoja tuntemuksia pääosin värien kautta tulkittuna. Niin kuitenkin kävi. Reidar Särestöniemen ilmaisu oli minulle jotenkin ymmärrettävää. Olen värisokeana tottunut ajatukseen erilaisesta värien hahmottamisesta. Didrichsenin näyttelyssä minulle tuli vahva elämys Särestöniemen viestistä. Kun jotakin asiaa on niukalti, sitä on tarvetta korostaa jotta se tulee nähtäväksi. Maalauksissa tulee esille vahva elämän voiman kunnioitus. Kaiken peittävän harmauden ja pimeyden keskeltä herkkä silmä nostaa esille elinvoiman. Väkevästi. Kittilän Särestöniemessä käsitykseni edelleen vahvistui. Reidar oli pelkistämisen ja olennaisen korostamisen mestari. Taideteoksia katsellessa tulee automaattisesti viritettyä itsensä tunnistamaan sen, mikä elämässä ja ympäristössä on olennaisinta. Kuvittele että sinun värinäkösi olisi säädettävissä liukusäätimellä kuten kuvankäsittelyssä. Jos voisit valita portaattomasti mustavalkoisen ja pelkän harmaasävyn tai toisaalta voimakkaasti ylikorostetun värien ilotulituksen välillä. Sellaisen säätimen aistin Särestöniemen töissä. Parhaiten se todella tulee esille Kittilän Särestöniemen ympäristössä ja lappalaisuuden keskellä.
Rovaniemeltä aamulla lähdettyä ja Kittilän-Sodankylän kautta kierrettyä päivälle tuli melko lailla ajokilometrejä. Yli 600 km poroja ihastellen ja väistellen. Maisemissa alkaa olla avaruutta ja katseelle tilaa. Tasaisessa ajossa auto kuluttaa huomattavan vähän myöskään polttoainetta. Matka on kuin siirtyminen toiseen maailmaan.
Kovin raadollisesti olin valinnut ensimmäisen yöpymispaikan Booking.com -palvelusta. Hyvät asiakaspalautteet saanut ja tuolloin edullinen hotellimajoitus Utsjoella sopi matkasuunnitelmiimme. Perillä meillä oli melkoinen yllätys. Hotel Valle Lapland, Utsjoki https://www.holidayvillagevalle.fi . Taivastelimme ensin Tenojoen rannan kauniita maisemia ja joen vastarannalla nousevaa Norjan maisemaa.
Nautiskelimme laadukkaasta majoituksesta ja kauniista ympäristöstä. Varsinainen herätys tuli hotellin maukkaalla aamiaisella. Isäntä Juha Valle kertoi käyneensä itse poimimassa herkkutatit ja marjat aamiaiseen. Graavisiika oli omaa saalista. Lihapullista totesin, etteivät ne ole HK:n valmistuotantoa. Eivät olleetkaan. Erittäin maukas ja laadukas aamiainen vähäisestä vierailijamäärästä huolimatta. Paras anti tulee läheltä ja luonnon antia kunnioittaen. Kerroin Michelin -kokkien käyvän itse hankkimassa raaka-aineita lähiluonnosta. Tässä maistui paikallinen osaaminen ja luonnon kunnioitus – ammattitaidolla valmistettuna.
Keskustelu Juhan kanssa lähti kovin luonnollisen tuntuisesti etsimään omaa uomaansa. Ympäristön ja luonnon kunnioittamisesta keskustelu polveili saamelaisuuteen. Hotelli sijaitsee saamelaisten vuosituhantisella paikalla ja viereisellä harjulla on vanha saamelaisten hautausmaa. Juha paljastui juurevaksi saamelaiseksi, jolla myös arvopohjaisesti saamelaisuus on lähellä sydäntä. Ihmeteltiin hotellin ja ravintolan ympäristössä kulkevia poroja. Juha kertoi pakottomasti sekä lohestuksesta, poronhoidosta kuin luonnon kunnioittamisesta. Hän kertoi että jo lapsena hän oli vanhempien sukulaisten kanssa eräilemässä. Kun tehtiin muun muassa nuotio ruokailua varten, maasta otettiin sitä varten kivet, nuotion jäljet siivottiin ja kivet palautettiin omalle paikalleen. Kiitollisuutta luonnon antimista ja niiden kunnioittamista. Tenon lohikalastukseen liittyen hän oli huolissaan meren tilasta – se kun on vuorovaikutuksessa omaan elinympäristöömme. Hän sijoitti itsensä jotenkin sujuvasti sukupolvien ketjuun ja kulttuurin olemukseen. Vain yhdeksi helmeksi suvun ja sukupolvien ketjussa – ei enempää eikä vähempää. Ympäristöä pitää ymmärtää ja sen toiminta pitää tuntea. Tämä kiinnostava tarina tuli esille kahden ihmisen tapaamisella täysin pakottomasti ja luonnollisesti. Se vain löysi paikkansa tässä ajassa ja tapaamisessa. ”Maa on meidän lapsi” – onko se myös niin, että me olemme maan lapsia?
Juha ja Petteri Valle ovat henkilöitä, joihin yllättäen törmäsimme eri tavoin koko pohjoisen kierroksemme aikana, joko suoraan tai muiden ilmiöiden kautta. Oli erittäin arvokkaan tuntuinen tapaaminen. Tuli siitä seurauksena jotakin tai sitten ei. Kerroin Juha Vallelle kiinnostavan keskustelun kuluessa, että tulimme paikalle aivan vahingossa. Juha vain nosti harteitaan ja sanoi hiljaa, että kaikella on tarkoituksensa. Kiitoksia herättävistä ja mieleisistä keskusteluista! Herättävät oivallukset eivät jääneet vain näihin keskusteluihin.
Harmittelimme vähän suunnitelmiamme viettää vain yksi yö tässä innostavassa ja kauniissa ympäristössä. Ehkä silläkin sitten oli oma tarkoituksensa. Matkamme jatkui suunnitelman mukaan Nuorgamin kautta kohti Pykeijaa ja Kirkenesiä.
Pykeija nousi meidän tietoisuuteemme aikanaan tapaamisesta Elsan kanssa Helsingin matkamessuilla. Kylän erityinen historia, suomenkielisyys ja eksoottiset ruoka-aineet jäivät pitkäksi aikaa kutkuttamaan mieltä. Nyt oli aika saada oma ensikäden kokemus paikasta. Pohjoisen Norjan maisemat ovat huikaisevat. Ollaan Barentsinmeren ja Varangerinvuonon maisemissa. Karuus, niukkuus ja Pohjoisen jäämeren arktinen läheisyys näkyy ja tuntuu. Ollaan eri maailmassa kuin kotikonnuilta lähtiessä. Tavoitteen mukaan. Pykeija ei ole suuren suuri. Koko kylän näkee hyvin yhdellä vilkaisulla ja kaikki on läsnä.
Elämyksen yksi kulminaatio oli Pykeijan Bistrossa nautittu ateria. Kuningasrapua oli salaatissa, pääruokana minulla valaanlihapihvi. Aivan uusi ulottuvuus, joka kutkutti makuhermoja ja pisti miettimään elämää todella niukassa pohjoisessa ulottuvuudessa.
Päiväkäynnin jälkeen suunnattiin hyvillä mielin ja karun kivisiä vuoristomaisemia ihaillen kohti Kirkenesiä, jossa meillä oli varattu majoitus pariksi yöksi. Edullinen AirBnB majoitus omakotitalon alakerran erillisessä asunnossa. Booking.comista löydettynä tämäkin. Kaikki tarpeellinen oli siellä, lisäksi huimat näkymät pohjoiselle merelle.
Saamelaisuus nousi uudenlaiseen huomioon kun kävimme Norjan Näätämön (Neiden)
Kolttasaamelaisten museossa Ä´vv Neiden (Näätämö), Norja. https://maps.app.goo.gl/UX7zyLFRYhhWCpaF6 . Kolttasaamelaisten taitoja ja töitä ansiokkaasti ja kiinnostavasti esittelevä museo pakotti huomaamaan taas olennaisuuksia. Äärimmäisen niukka ympäristö vaatii omia taitojaan. Aivan kaikki, siis aivan kaikki, pitää osata hyödyntää. Niin on osattu tehdä jo ikiaikaisesti ja siitä taidosta on tullut saamelaisen ydintä. Pakko todeta, että ikänsä kerrostalossa asuneena etelän ihmisenä elinajan odote tuossa ympäristössä olisi aina ollut säälittävän lyhyt. Maahanmuuttajana olisimme paikallisten näkökulmasta varmasti hyödyttömiä ja riippakiviä vailla tarvittavia arkielämän taitoja. Saamelaisten neuvokkuutta ja taitoa on pakko tuon museokäynnin jälkeen arvioida aivan uudesta näkökulmasta. Taitoja ja asenteita, jotka meiltä suurimmalta osalta puuttuvat. Osaaminen kulkee suvussa ja heimossa sukupolvelta toiselle ja niitä osataan arvostaa. Oli kiinnostavaa nähdä se yhteiskunnan logiikka, joka vailla valtataistelua pyrki suojaamaan kaikkien saamelaisten elinehdot. Vuodenkierron mukaan valittavat asuinpaikat ja niiden kunkin oma merkityksensä nousivat ymmärrykseen.
Matka jatkui ja sai uusia mausteita.
Päivä Kirkenesissä oli alkuun hämmentävä. Pohjoisen kaupunki eli historiansa vuoksi aivan erilaisten arvostusten ja eri todellisuuden maailmaa. Jopa ristiriitoja oman kulttuuritaustan kanssa tuli esille ja niitä oli terveellistä pohtia.
Kirkenesin Rajaseutumuseo tuo esille historiaa itselle oudolla tavoin.
https://www.varangermuseum.no/besok-oss/besokssteder/grenselandmuseet/
Museossa esitettiin sankarilliset tarinat natsien karkottamisesta, venäläisten vapauttajien auttamisesta ja saamelaisten kohtaloista Neuvostoliiton, Norjan, Suomen ja myös Saksan ristiaallokossa ja myllerryksessä. Tästä näkökulmasta historia näyttää väkivalloin pilkkoneen saamelaisyhteisöt ja vaikeuttaneen saamelaisten elämää ja perinteisiä selviytymistapoja. Museokokemus jopa sai ymmärtämään osittain tuota ristiriitaa. Vaikka jokin asia meidän omasta näkökulmastamme voisi olla hyvä ja eettisesti oikea, toisen näkökulmasta se saattaakin rikkoa ja romuttaa heille itselleen tärkeitä perinteitä. Hyvinkin väkivaltaisesti.
Siirtokarjalaisen lapsena olen oppinut näkemään Neuvostoliiton ja nyt Venäjän lähinnä alueita rohmuavana hyökkääjänä, joka ei paljon paikallisia ihmisiä kunnioita. Ei myöskään omiaan. Oli outoa ajatella itselle selvästi agressiivisena hahmottamaani vierasta valtaa vapauttajana ja yhdistäjänä. Siihen pitää ottaa eri näkökulma. Onko oikein kokea, että Petsamon nikkeli oli myös Suomelle vain kunnianhimoinen pyrkimys rohmuta saamelaisten luonnonvaroja? Voiko sukutarinoista muistuttava venäläinen toisen maailmansodan hävittäjä ollakin toiselle vapauden ja helpotuksen symboli.
Ukrainan tilanteeseen nojaavan mielenilmaus Kirkenesin vaupauttajana juhlitun neuvostosotilaan muistomerkin edessä. https://maps.app.goo.gl/VJRkjL8XDqou5KT4A Kirkenesissä on suhteessa melko suuri venäjänkielinen asujaimisto ja myös palveluita saa venäjänkielellä.
Ukrainan itsenäisyyspäivänä Kirkenesin keskustassa Venäjän lähetystön edessä oli mielenosoitus. Ukrainan liput liehuivat ja ukrainalaisia kauniilta kuulostavia lauluja laulettiin (sanoja en ymmärtänyt). Koko tilaisuus vaikutti hillityn hallitulta mielenilmaisulta, joka ei nostanut esille agressiivista käyttäytymistä kenessäkään.
Kirkenes esittäytyi minulle useita kansallisuuksia majoittavana pohjoisen kaupunkina, jolla on oma osittain kunniakas, osittain surullinen historiansa. Ristivetoa ennen ja myös tänään. Miksei asioita voisi hoitaa ilman kaiken alleen peittävää vallan ja hallinnan pakkomiellettä? Sellaista, josta voi saada käsityksen vaikka saamelaisten vanhasta yhteiskuntamallista. Se hyväksyi silloin ja vaikuttaa hyväksyvän myös tänä päivänä erilaisuuden ja eri lähtökohdat.
Kun kunnioittaa muita, voi myös odottaa saavansa kunnioittavaa suhtautumista takaisin?
Hieman ristiriitaisin tuntein suuntasimme takaisin Suomeen. Oli mukava palata tutumpaan ympäristöön, joka esittäytyi heti myös maiseman muutoksena. Matkalta oli eväinä epäilyksiä ja uusia ajattelun kulkuja. Matkailu avartaa.
Kyllä asiat alkavat myös löytää yhteyksiä. Inarissa sijaitseva Saamelaismuseo Siida esittelee erittäin hyvällä laadulla saamelaisten historiaa ja taustaa. https://siida.fi Museon ja sen näyttelyjen lisäksi hyvin tärkeään rooliin omassa hahmotuksessa nousi YLE Areenasta nähtävissä oleva dokumentti saamelaisesineiden palautuksesta saamelaismuseo Siidaan
Máhccan – Kotiinpaluu (YLE Areena)
https://areena.yle.fi/1-62646244?utm_medium=social&utm_campaign=areena-web-share&utm_source=copy-link-share .
Aikaisempien kokemusten nitominen yhteen tuon dokumentin kanssa sai huomaamaan, miten saamelaisuuteen ja kulttuuriin kuuluu olennaisena osana kytkeytyminen suvun historiaan, sen esineisiin ja myös maahan. Jos se liitos puuttuu, ihmiset ovat juurettomia ja onnettomia. Tämä sai myös ajattelemaan alkumatkan tapaamisia Utsjoella. Saamelaisten perinteiden, kulttuurin ja tapojen kunnioittaminen on jokaisen yksilön elinvoimaa. Saamelaiset vaikuttavat tunnistavan oman identiteettinsä erityisesti osana tuota omaa kulttuuria ja sukupolvien ketjua. Juha Vallen syvällinen sitoutuminen hotellin vieressä sijaitsevan saamelaishautausmaan tarinaan saa merkitystä. Kun olemme osa kokonaisuutta ja meillä oma roolimme tuossa sukupolvien ketjussa, niin aineistojen ja erityisesti vainajien jäänteiden palauttaminen onkin elintärkeä asia. Ei mikään kuriositeetti.
Omaan elämään ja sukuun liittyvät pohdinnat tulevat väistämättä eteen. Oma siirtolaiskarjalainen tausta merkitsee myös sitä, että kotimaisemat, esineet, paikalliset tavat ja yksinkertaisesti myös suvun perinteiset maisemat ja luontoympäristö on myös omalta suvultani joskus riistetty. Kuinka paljon omassa kokemuspiirissä tämä tuo mukanaan juurettomuutta tai vaikeuksia arvotta asioita? Sitä ei voi tietää.
Tuo Hotelli Valle Lapland ja Juha ja Petteri Valle nousevat esille monessa yhteydessä. Yksi niistä oli ohjelma Peltsin lappi (YLE Areena)
https://areena.yle.fi/1-3697853?utm_medium=social&utm_campaign=areena-web-share&utm_source=copy-link-share
Vähitellen nuo matkalla koetut palaset löytävät yllättäen toisiaan. Matkallamme jälleen yllättäen saimme lisää liitoksia asiaan. Lähdimme yksinkertaisesti Saariselältä tutustumaan tunnin matkan päähän Nellimin kylään. Riittävän erillinen ja erilainen kylä lähellä Venäjän rajaa. Uskomattoman kauniiden maisemien päässä. Eihän Nellimissä ole viljalti tutustuttavia kohteita erämaamaisemien lisäksi. Ei edes Google löydä paljoa mainittavia nähtävyyksiä. Yksi ehdottomasti vierailtava kohde Nellimissä käydessä on Nellimin kirkko.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Nellimin_Pyhän_kolminaisuuden_ja_pyhittäjä_Trifon_Petsamolaisen_kirkko
Emme tavoittaneet ketään muuta paikalla, omatoimisesti tutustuimme tuohon kirkkoon ja sen vieressä sijaitsevaan hautausmaahan. Eikös vaan tässäkin yhteydessä Utsjoen Valle nouse esille. Nellimin kirkkomaahan on haudattu uudelleen samojen tapahtumien seurauksena Petsamon vainajia, jotka on aikanaan epäkunnioittavasti riistetty saamelaiselta hautausmaalta ”tieteen käyttöön”.
Kyllä viimeistään tästä palaa mieleen Juha Vallen tokaisu että kaikella on tarkoituksensa. Miten ihmeessä noin viikon mittaisella matkalla sama saamelaisteema nousee niin monessa paikassa esille. Kuin nivoen yhteen olennaista viestiä vierailualueen todellisuudesta ja historiasta – vähän samalla tematiikalla, jota Reidar Särestöniemen osuudessa sanoittelin.
Kuin pakottaen oivaltamaan kaiken yhteen kuuluvuutta ja oman näkökulman rajallisuutta omaan kulttuuritaustaan liittyen.
Eihän sitä tiedä johtaako tämä mihinkään, aika näyttää. Se on johtanut ainakin omaan ajatteluun ja pohdintaan. Ehkä jopa pieneen ymmärryksen kehittymiseen.
Mutta yhteen voisi myös vetää siten, että kukaan meistä ei juuri ole millään tavoin merkittävä yksikseen. Merkitys tulee omasta yhteisöstä, kulttuurista ja oman itsensä hahmotuksesta osana noita molempia. Ja ymmärtäen, ettei oma kulttuurimme ja hahmotustapamme ole ”ainoa oikea tai arvokas”.
0 Kommentit